 2006
>>
Toukokuun Aptus Show & Joensuu
--> Kilpailin sekä Aptus
Showssa että Joensuussa uuden junnukoiratuttavuuden, mopsi Keijun, kanssa.
Molemmat kilpailut sujuivat oikein hyvin: Aptuksessa sijotuimme Meri
Pakarisen tuomaroimana kolmansiksi ja Joensuussa Elena Ruskovaaran
arvostelemana toisiksi! Molemmat kilpailut olivat SM-osakilpailuja.
Tuhannet kiitokset ystävälleni Lotalle, että sain kilpailla suloisen
Keijun kanssa! ü

23.4. Kilpailin tänään junior handlerissa Lahden
SM-osakilpailussa. Kilpailukaverinani oli yorkshirenterrieri Andy ja
tuomarina toimi Marianne Holm. Tällä kertaa emme sijoittuneet, mutta
minulla ja Andylla oli oikein hauskaa ja saimme molemmat hyvää harjoitusta
tulevia yhteisiä kisojamme varten :)

6.-7.1. Ensimmäiset junnukisani tälle vuodelle olivat
Kajaanissa. Kilpailin lauantaina Riisin kanssa ja sunnuntaina Yesin
kanssa. Lauantaina emme sijoittuneet, mutta sunnuntaina pääsimme hienosti
9 parhaan joukkoon nuorempien sarjassa. Sain sunnuntain kisassa
esitettäväkseni myös vaihtokoiran, bichon havanais Oscun.

Minä ja Yes
2005
>>
17.-18.12.2005 Helsingin messukeskuksessa kilpailin sunnuntaina
18.12. Pohjoismaiden Voittaja-näyttelyn junior handlerissa kääpiövillis
Neten kanssa. Sijoituimme suuresta nuorempien ikäluokasta lopulta hienosti
neljännelle sijalle. Tuomarina oli Tiina Taulos. Musta kääpiövillakoiramme
Monika kilpaili molempina päivinä junioriluokassa ja menestyikin
mahtavasti saaden molempina päivinä uuden tittelin: lauantailta
Juniorivoittaja 2005 ja sunnuntailta Pohjoismaiden Juniorivoittaja 2005!
28.10. Minä ja musta kääpiövillakoira Mette sijoituimme
Seinäjoen SM-osakilpailussa 22.10. nuorempien sarjassa neljänsiksi!
Tuomarina toimi Anna-Bella Halttunen.

3.8. Minä & Nette voitimme Pohjois-Savon Piirinmestaruuden
Kuopiossa 24.7. !! Kilpailu oli myös SM-osakilpailu, jossa sijoituimme
nuorempien sarjan neljänsiksi. Kilpailun tuomari toimi norjalainen Lotta
Brun.

21.7. Kilpailin Ristiinan SM-osakilpailussa 9.7. ensimmäistä
kertaa villakoiramme Monikan kanssa. Monika on iältään vasta 7 kuukautta
vanha, mutta kisamme sujui tosi hyvin ja sijoituimmekin nuorempien
sarjassa hienosti neljänsiksi! Kilpailun tuomarina toimi Kristina Ahlberg.
18.7. Kilpailin Nivalan SM-osakilpailussa 17.7. ruskean
keskikokoisen vllakoira Sannin kanssa. Kilpailumme sujui hyvin, mutta
tällä kertaa emme sijoittuneet. Kilpailun tuomarina oli norjalainen
Marianne Holmli.

22.3. Olimme Tampereen kansainvälisessä koiranäyttelyssä!
Kilpailun junior handlerissä Neten kanssa ja sijoituimme nuorempien sarjan
kolmansiksi. Kilpailijoita omassa sarjassani oli yhteensä 32 ja tuomarina
toimi Kirsi Luomanen.

7.3. Vuoden ensimmäinen junnukilpailuni oli villakoirien
erikoisnäytelyssä lauantaina 5.3. Kilpailin Nette-villakoiralla ja tällä
kertaa kaikki meni nappiin! Voitin ensin nuorempien ikäryhmän ja
loppukilpailussa vanhempien sarjan voittajaa vastaan tuomarina toiminut
Juha Kares osoitti minut päivän parhaaksi!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2004 >
24.11. Olimme
koiranäyttelyssä Jyväskylässä viime viikonloppuna. Kilpailin junnuissa
lauantaina. Nuorempien sarjaan oli ilmoittautunut yhteensä 27 kilpailijaa
ja kilpailun tuomarina toimi Leila Kärkäs. Kilpailin valkoisella
toyvillakoira Riisillä ja sijoituimme nuorempien sarjan neljännelle
sijalle.

9.8. Kilpailin menneenä
viikonloppuna Kuopiossa kahtena päivänä. Kilpailin lauantaina valkoisella
kääpiövillakoira Rickillä ja sunnuntaina mustalla kääpiövillakoira Netellä.
Ilma oli lähes koko viikonlopun tosi helteinen :)

11.4. Kotisivuni
valmistuivat :-)
20.3. Kilpailin junior handlerissa Tampereella Nette-villakoiran
kanssa. Tällä kertaa emme sijoituneet, mutta oli kiva päästä kisaamaan.

6.2. Olimme Kaarinassa Villakoirien
erikoisnäyttelyssä. Minä ja Nette sijoituimme junnuissa hienosti toisiksi.
Junnukilpailun tuomarina toimi Rita Halttunen.

10.1. Kilpailin ensimmäistä kertaa virallisessa
junior handler-kilpailussa Kajaanin Tamminäyttelyssä. Koiranani on
kääpiövillakoira Nette ja sijoituimme nuorempien sarjan viidensiksi.
Kiitos Susanna Neten lainaamisesta!

|