

Minä ja Nette Kaarinan villiserkkarissa 6.2.2004
Olen kiertänyt vanhempieni mukana koiranäyttelyissä ja
mätsäreissä jo monta vuotta. Kun olin 3-vuotias, osallistuin ensimmäistä
kertaa lapsi & koira-kilpailuun ja siksipä junior handlerin aloittaminen
olikin aivan luonnollinen jatko harrastukselleni.
Ensimmäinen virallinen junior handler-kilpailuni oli Kajaanin
Tamminäyttelyssä 10.1.2004. Ennen ensimmäistä kilpailuani olin jo monen
vuoden ajan seuraillut äidin ja muiden koiraharrastajien tekemisiä
näyttelyissä, sekä harjoitellut esittämistä kotona aina kun vain ehdin.
Ensimmäinen junnukilpailuni sujuikin mallikkaasti; sijotuimme
Nette-villakoiran kanssa nuorempien sarjassa viidensiksi. Tuomarina toimi
Markku Mähönen.
Ensimmäisestä kilpailustani minulle jäi todella hyvä mieli ja odotan jo
suurella innolla tulevia junnukisoja!
Parasta junior handlerissa on mielestäni oman koiran kanssa tekeminen ja
onnistumisen iso siitä, että sekä itsellä-, että koiralla on kivaa :)
JUNIOR HANDLER -TULOKSIANI
2004 2005
2006 2007
|